Mikä ihmeen Henkipöllö?

Lintukoto-sovelluksen yksi erityispiirre on sen opiskelijoille tarjoama oma Henkipöllö. Koska tiedämme, että jokainen kaipaa tukea ja tsemppiä opiskeluvuosien aikana, loimme Henkipöllön pitämään huolta opiskelijan jaksamisesta. Sovellus on rakennettu niin, että Henkipöllö pystyy seuraamaan opiskelijan tehtävien tekoa ja tarvittaessa huomaamaan jos niiden kanssa on ongelmia. Tällöin Henkipöllö pystyy muistuttamaan, että opiskelijalla on loistava turvaverkko tarjolla pattitilanteissa. Esimerkiksi jos opiskelijalla jää tehtäviä rästiin hiipuneen motivaation vuoksi, Henkipöllö pystyy ehdottamaan tapaamista opinto-ohjaajan kanssa. Tarvittaessa jopa antamaan opon yhteystiedot, jotta kynnys yhteydenotolle ja avun hankinnalle pienenisi. Opiskelijalle tällainen ajoissa annettu kehotus saattaa pelastaa yhden lukukauden opinnot, jos ongelmaan saadaan tartuttua heti alkuun eikä siinä vaiheessa kun ollaan jo aivan umpikujassa. 

Opintojen lisäksi Henkipöllö on auttamassa ja tukemassa opiskelijaa muissa elämänhallintaan liittyvissä asioissa. Opiskelija on kuitenkin enemmän kuin pelkät opinnot. Osa käy töissä, osa treenaa tavoitteellisesti, osalla on haasteita ihmissuhteiden kanssa jne. Halusimme osoittaa, että elämä on monien palojen kokonaisuus, jossa kaikki vaikuttaa kaikkeen. Jos opiskelijalla on haasteita tasapainoisen arkirytmin löytämisessä, se vaikuttaa aivan varmasti myös opintoihin. Henkipöllöllä on sovelluksessa oma pesä, jossa on yhteen paikkaan koottuna paljon opiskelijaa hyödyttäviä linkkejä. Olemme tehneet yhteistyötä JAMKin opinto-ohjaajien kanssa tämän materiaalin kokoamiseksi, jotta se olisi mahdollisimman kattava ja palvelisi opiskelijoita mahdollisimman hyvin. 

Miksi sitten juuri Henkipöllö? Päädyimme valitsemaan Henkipöllön siksi, että pöllöjä on perinteisesti pidetty viisauden symboleina useissa mytologioissa. Halusimme tuoda tätä viisasta rauhallisuutta myös opiskelijoiden mielikuviin. Joidenkin uskomusten versioissa pöllö on muiden yönlintujen kanssa pimeyden ja epäonnen tuoja, mutta usein myös uskotaan, että yössä ja yksinäisyydessä pöllö on seuranasi kun muut eivät ole. Monissa uskomuksissa se on kunnioitettu jumalallinen olento ja siksi nimesimme oman pöllömme Henkipöllöksi. Meidän Henkipöllömme on aina opiskelijansa puolella, tukena ja turvana. Tsemppaamassa kun sitä tarvitaan ja juhlistamassa onnistumisia. Jakamassa viisauttaan ja tuomassa hymyn huulille silloinkin kun opiskelu ei ole niin hehkeää. 

Kuvassa viisaan henkipöllön kasvot